Lapsuuden jouluissa Savossa aattopäivän rutiineja noin kello kahden jälkeen oli haudoilla käynti. Menimme ensin vanhalle hautausmaalle, josta löytyi suvun nimikaimoja 1800-luvulta, ja sitten uudelle, jossa sijansa olivat saaneet isän lukuisten tätien lisäksi omat isovanhemmat. Kynttilöiden koristama niemi oli lapsellekin elämys keskellä aattoillan häsyä. Hämeenlinnassa olen päässyt jatkamaan perinnettä mieheni perheen kanssa. Tänä vuonna veimme kynttilät kahdelle Availa-haudalle: mieheni isovanhempien ja isosedän. Sen verran olen jo jouluisia kierroksia tehnyt, että löydän hautapaikat sujuvasti. Tänä vuonna oli helppo puikkelehtia reunakiviä pitkin. Jos ei joulusäitä muuten muista, niin ainakin sen milloin on kahlattu lumessa, milloin oltu tönkkönä toppahousuissa ja milloin kurkittu sateenvarjon alta. 

 Sykähdyttävin paikka itselleni on muualle haudattujen muistomerkki, jossa kymmenet kynttilät hohkavat pitkälle ja lumijouluna sulattavat lumet isolta alalta.  Ahveniston hautausmaa on kaunis paikka päiväsaikaankin. Silloin siellä pääsee ihastelemaan isoja kivipatsaiden, pensaiden tai puiden reunustamia vanhoja hautoja. Jännimpiä paikkoja ovat muistomerkit, uurnalehto ja unholaan jäänyt juutalaisten hautausmaa.

Mainokset