Etsi

Joulunaikaan

Joulun aikaa Hämeenlinnan seudulla

Kuukausi

marraskuu 2014

Metsänkylän kuulumisia

Metsakylan_kuvia_2Metsänkylän joulumarkkinoilla oli tänä vuonna noin 90 myyjää, mutta tilaa silti hienosti. Autojen parkkipaikka oli siirretty tien toiselle puolella, ja markkinoilla oli entistäkin tunnelmallisempaa. Oli kiva kierrellä katselemassa hienoja käsityö-tuotteita. Mukaan markkinoilta kotiin lähtivät pikkujouluihin helmet ja itse tehtyä luomumysliä Italian Villat reseptilinkin kera. Jatkossa taidan kokeilla itse myslin tekoa, melkein kaikki ainekset jo löytyvät kotoa.

Metsakylan_kuvia

Poikkesimme tietysti myös katsomassa aivan ihania alpakoita, ja navetan puodissa silittämään kissoja takkatulen loimussa. Navetan puoti on aina tunnelmallinen. Sieltä saa pehmeitä ja hienoja alpakkatuotteita, erilaisia kylttejä, kierrätystavaroista tehtyjä sisustustuotteita, vanhoja rakennustarvikkeita, huonekaluja, ovia, ikkunoita,…

AlpakkaKaunis alpakkaneiti katseli kainosti pitkien ripsiensä takaa. Joulun alla Metsänkylään muuttaa uusi asukas – kesällä syntynyt Eloisa – aasi.

Näillä markkinoilla tulee poikettua joka vuosi, kelistä ja säästä huolimatta, on Metsänkylä aina tunnelmallinen. Joka vuosi on paikalla jotain uutta ja paljon uutta vanhaa.

Mainokset

Hahkialan kartanon ja Hauhon kirkon joulutunnelmia

Tänään iltapäivällä poikkesin Hankialan Kartanon joulunavauksessa – kauniissa kartanossa monipuolinen joukko käsityöläisiä ja herkullista ruokaa. Kotiin tuliaisina toin mäskisämpylöitä ja itsetehtyä marmeladia. Kartanon päärakennuksen yläkerrassa on ihanan tunnelmallisia huoneita, teksi mieli tulla tänne viettämään viikonloppua ystävien kanssa. Myyjäisistä löysin Pekkolan tilan kauniita villalankoja ja sain ohjeita huovutettavien tumppujen ja tähtien tekoon. Jouluisen tunnelman ohella löysin myös ilokseni uuden maakunta ruokakirjan Häme A’la Carte, hyvä lahja ruuan ystäville. Huoneen nurkassa tervehti Hämeen ilves.
Hahkialan jouluKotimatkalla kävin pienellä kävelyllä Hauhon kirkolla. Kirkon pihamaalla iso vanha lehtikuusi tuoksui ihastuttavalta raikkaassa sateisessa pimenevässä illallassa. Polun varressa oli kynttilöitä ja ikkunoissa tunnelmalliset valot. Ihastuttava paikka.

Hauhon kirkon talvi

Joulumarkkinoita ja joulupuoteja

Eilen ehdin kuin ehdinkin piipahtamaan Saksalaisilla joulumarkkinoilla Riihimäellä.  Tällä kertaa tuliaisina oli vain kuvia.  Tuliaisiksi kotiin toin herkullista intialaista ruokaa Darshan ravintolasta, jossa yritän käydä joka kerta kun poikkean Riihimäellä.

Joulumarkkinat

Tänään poikkesimme Hakolan marjatilan joulupuodilla Janakkalassa. Kivassa ympäristössä kauniit lyhdyt, lampaat ja ystävällinen kissa toivottivat meidät tervetulleiksi. Joulupuodilla tuoksui marjaglögi, ja myynnissä oli hyvä valikoima tilan omia tuotteita, mehuja, hilloja, vadelmarouhetta, hunajaa, mehiläisenvahasta tehtyjä kynttilöitä, saippuaa, huulirasvaa ja käsitöitä. 13.12. Hakolan marjatilalla on joulutapahtuma.

Hakolan marjatilan joulupuoti

Paras joulutunnelman tuoja on lumi. Kävimme pitkällä kävelyllä koirien kanssa Aulangolla ja ihastelimme lumisia maisemia ja kaunista entisöityä Ruusupaviljonkia. Parhautta!

Hiljalleen joulun aika lähenee

Tästä se lähtee taas, joulun odotus. Jouluvaloja ja kynttilälyhtyjä on ilmestynyt valaisemaan naapuruston pihoja, ensimmäisiä joulumyyjäisiä on jo pidetty. Joulupuodit valmistautuvat uuteen kauteen, jouluaskartelut ovat jo alkaneet.

Tässä on Rudolf, jonka teimme lauantaina Verstaalla Apsin kanssa vanhoista pyörien osista. Kierrätys poron nenänä on korkki päällä heijastinteippiä. Ajattelimme tehdä näitä koko lauman, tai siis porotokan.

Rudolf
Kukin valmistautuu jouluun omalla tavallaan, itselleni tästä Joulunaikaan blogin kirjoittamisesta on tullut yksi tapa.  Häme wikin Joulu Hämeenlinnassa sivuille alan taas hiljalleen lisäämaan erilaisia tapahtumia, jouluisia kohteita ja vinkkejä.

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: