Lähdin pyörällä maanatai-iltapäivästä kaupungille etsimään joulun tunnelmaa.

Ja löytyihän sitä … Keskustalon ihanasta jouluputiikista … pop-up kaupassa on esillä 20 käsityöläisen tuotteita, joulukahvila ja Kuninkaallisen nukketeatterin ”Saiturin Joulu” -esityksiä. Tunnelmaa, kauniita tuotteita ja yhteisöllisyyttä. Juttelin kaupan perustajien kanssa talkoilla tehdystä joulukaupasta, hienoa yhteistyötä, kekseliäitä ratkaisuja.

KuvaKuvaKuva

Hämeenlinnan torilla voi ihastella jouluvaloja, kuusta ja kirkkoa. Hämeenlinnan kirkon takana sakastin ikkunasta näkyy kaunis keraaminen seimi -asetelma.

KuvaKuva

Hämeenlinnan kirjastolla oli Sibelius Opiston Jouluinen laulukirja -konsertti, opiskelijoiden kauniit esitykset nostattivat kyyneleet silmiin. Kirjastolla on myös hienoja piparkakkutaloja näytteillä ja yläkerrassa on Marjaana Koskivuoren taidenäyttely.

Kuva

Kuva

Hämeenlinna on ihastuttava joulun aikaan. Ensi viikolla ja  viikonloppuna on taas paljon erilaisia tunnelmallisia tapahtumia, joita löytyy Häme Wikin Joulu Hämeenlinnassa -sivulta.

Advertisements