Viime joulun aikaan bloggaamiseni jäi vähiin. Aloitin tunnelmoimisen kuitenkin jo ajoissa, koska lähdimme joulukuun puolivälissä Tansaniaan. Saavuin takaisin kotiin työmatkaltani vasta tammikuun lopussa. Joulua kyllä vietettiin Tansaniassakin ja tässä muutama jouluinen kuva matkalta.
Vierailimme Dar Es Salaamin Suomi koulun pikkujoulujuhlissa, ja myös joulupukki saapui juhliin paikalle. Lasten laulut ja ilo ja ihmetys ja innostus joulupukista loivat joulutunnelmaa myös palmujen katveeseen. Nyyttikesteinä toteutettu jouluillallinen maistui oikein herkulliselta.
Vierailin ystävieni kanssa Darin Goalaisella klubilla. Ja siellä minut pyydettiin askarreltujen joululyhtyjen arviointiraatiin. Kilpailuun osallistui useita joukkueita ja voittajaksi valittiin yksimielisesti perinteisesti koristelu yksikertainen lyhty. Klubin palmut oli koristeltu punavalkoisin nauhoin.
Joulunpyhät vietimme safarilla Ruahassa ja majapaikassamme oli yksinkertaisen kauniita ja tyylikkäitä koristeita, joissa oli käytetty paikallisia materiaaleja helmikoristeita ja kotiloita. Ystäväni Kristiinan kanssa askartelimme omin pikku kätöisin seurueellemme tonttulakit ja parrat. Aika hurja tonttujoukko! Joulun ohjelmassa oli myös jännittäviä safariajeluita, baobab puita ja kohtaamisia elefanttien ja leijonien kanssa.