Etsi

Joulunaikaan

Joulun aikaa Hämeenlinnan seudulla

Kuukausi

joulukuu 2012

Jäälyhty kynttilänvalannan sivutuotteena

Litran maitopurkkikynttilä jähmettyi yön kuistilla vedellä täytetyssä kattilassa. Oli pakkasta. Kynttilänvalannan sivutuotteena syntyikin kätevästi jäälyhty, jossa oli pyöreä ulkokehä ja neliönmuotoinen sisätila.

jäinen-kynttilälyhty

Kattiloiden ja maitopurkkien lisäksi jäälyhtyjen tekoon käyvät esim. rengasvuoat. Myös perinteistä ämpärimenetelmää on testattu, mutta silloin avuksi tarvittiin kairaa, että kynttilälle saatiin tila kovan pakkasyön jälkeen!

Mainokset

Maitopurkkikynttilä palaa

Maitopurkkiin valettu kynttilä palaa monessakin merkityksessä: kun kerroin valaneeni jämistä uutta kynttilää, yksi kaveri muisteli tehneensä vastaavaa äitinsä kanssa vuosikymmeniä sitten. Edellisen kerran olen minäkin tätä harrastanut äidin kanssa suunnilleen 70-luvulla!

Aasinsiltaa pitkin kynttilätestin tuloksiin: 1) jämistä tuli varsin jykevä kynttilä, joka 2) palaa asiallisesti (pienestä kolosta ja pintaan nousseista roskista huolimatta).

Todistusaineisto seuraa:

maitopurkkiin-valettu-kynttilä

maitopurkkikynttilän-liekki

Tee itse kynttilä – testivalu

image

Kynttilänpätkiä on kertynyt talouteen jo ennen joulukauden alkamista. Kaikkia ei tarvita tulisijojen sytytykseen, joten päätin koettaa uudelleenkäyttöä. Tänään sulatin pätkät kattilassa vesihauteessa. Sulamista odotellessani solmin prikan sydänlangan päähän ja viritin sen neulepuikkojen avulla roikkumaan maitopurkin keskelle. Poimin sulaneesta steariinista roskat pois ja kaadoin kynttilämassan maitopurkkiin, jonka olin laittanut ratkeamisen varalta kattilaan. Nyt viritys on kuistilla. Raportti seuraa huomenna.

Suut makeaksi sukkelaan

joulumakeisetKyllä siinä oli sutinaa ja suihketta, kun huishais tekaistiin tunnissa jouluksi omat karkit pöytään. Netistä napsittiin reseptit jääsuklaaseen, Rocky Roadiin ja piparkakkutoffeeseen. Pim vaan, kun suklaat suli mikrossa ja sekaan sutaistiin milloin vaaleaa siirappia ja kookosrasvaa (jääsuklaa); vaahtokarkkeja, cashew-pähkinää, riisimuroja ja rusinaa (Rocky Road) tai kermaa, sokeria ja piparkakkumaustetta (jääsuklaa). Jääkaappijäähdytyksen jälkeen pistettiin paloiksi ja paketoitiin toffeet paperiin.

Nyt on vuorossa sitten vaikein rasti, kun pitäisi olla syömättä, ettei joudu tekemään montaa kertaa uudestaan. Mutta eipä sekään haittaa, sillä sen verran sukkelaan sujui.

Muotoilun opiskelijoiden One Day Design Shop

One Day Design Shop on HAMKin muotoiluopiskelijoiden järjestämä myyntitapahtuma, jossa on tarjolla opiskelijoiden omia designtuotteita, mm. koruja, laukkuja, hattuja, keramiikkaa ja taidetta. Edellinen tapahtuma pidettiin keväällä, ja nyt tähdättiin joulumarkkinoille ja pukinkonttiin.

karhutuubihuiviKävin ruokatauolla katselemassa ja fiilistelemässä ja ihastelemassa – ja mukaan lähti Anna Kokin valmistama tuubihuivi. Anna on kolmannen vuoden jalkinesuunnittelun opiskelija, ja karhukuvioinen huivi on  kankaanpainantakurssin sivutuote ja jatkokehitys. – Karhuja olen piirrellyt pidempään, ja nyt tämä kuva siirtyi kankaalle saakka, kertoi Anna myyntitiskinsä takaa.

Kiitos vaan, Anna. Huivi ei kylläkään kierrä joulupukin kautta, vaan tulee heti käyttöön. Omaan!

 

Piparitrilogia: pieleen meni

”Piparin tuoksua, tonttujen juoksua, siinäkö joulu on?” No ei.

Lasten kanssa pidettiin viikonlopun aikana kolmipäiväinen piparkakkuleivontamaraton, ja kerta toisensa jälkeen meni homma pipariksi:

palaneet-piparit

Ensimmäisestä taikinasta tehdyt ukot ja akat paloivat karrelle. Toisesta taikinasta tehty iglu tarttui muottina käytettyyn kulhoon kiinni. Kolmatta taikinaa ei sitten enää paistettu, vaan käytetiin muovailuvahan tapaan – siitä tuli myös suurin ilo.

Terveiset Sairion Siwaan: hyvä, että pakastepiparitaikinat ovat heti oven ja kassan välissä. Ja että puoti on auki joka päivä…

 

Werraton Wetterhoffin korttelijoulu

virkattumattoWetterhoffin korttelijoulu on joulumyyjäisten aatelia. Korttelin sisä- ja ulkopuolelta kotoilija löytää kaikkea tuiki tarpeellista pientä ja sievää käteviltä käsityöläisiltä.

Wetterhoffin talon kahdessa kerroksessa ja sisäpihalla oli yli 30 käsityöläistä myymässä omia tuotteitaan

Korttelin sisäpihalta ostin heti kärkeen kauniin virkatun maton reilulla 30 eurolla kirjastoa koristamaan. Ensimmäisen kerroksen sisustusnurkasta käsi hamusi kukkaheijastimia tädeille, ja Rento Designin toalettilaukku lähti heti mukaan teinille.

Toisen kerroksen iso myyjäistila oli paratiisi. Seinien vierille ja keskelle salia pystytetyt pöydät notkuivat käsintehtyjä lapasia, sukkia, koruja ja keramiikkaa. Taotuista vyönsoljista silmäilin miehelle moottoripyörän figuuria, reikähuivia äidin hartijoille ja voimaa tuovan korun siskolle. Kulkipa väen joukossa itse Fredrikakin kutsumassa kuulemaan, millaista elämä oli 1900-luvun alun Hämeenlinnassa.

Kierroksen lopulle säästetystä Wetterhoffin myymälästä olisi löytynyt vielä kylpysuolaa ja runo anopille, koristeelliset kynttilät naapurille ja uudet tiskirätit keittiöön. Väkimäärä oli vain niin sankka, että täytyy tulla jatkamaan jouluostoksia vielä toisena päivänä.

Jos käsityöläisten tuotteet kiinnostavat, ei tarvitse odottaa ensi vuoteen, vaan Tuomaanmarkkinoilta Hämeen linnasta heidät löytää heti ensi viikonloppuna 15.12.

Jouluvaellus Aulangolla

Hämeenlinnan latu ry järjesti tänään jouluvaelluksen a) hämärässä b) pimeässä Aulangon metsässä. Reitti kulki ulkoilumajalta metsän halki karhupatsaalle, jossa oli joulupukki lahjapusseineen lapsia tervehtimässä.

Reitti oli hieno ja säätila paras mahdollinen: pakkasta oli pari astetta ja ilma oli kirkas, polkua reunustivat ulkoroihut, lumi peitti maiseman ja pehmensi polun, taskulamput loistivat ja lasten äänet kaikuivat pimenevässä illassa. Yhdessä kohdassa ylitettiin polun poikki kaatunut kuusi, toisessa taas ryömittiin rungon ali.

Joulupukki tiedusteli kaikilta lapsilta, olivatko he jo kirjoittaneet toivomuskirjeen. Porukan tokaluokkalaiset rehvastelivat, että eivät olleet eivätkä aikoneetkaan! ”Kyllä aattona sitten kaduttaa!” totesi pukki tietäväisenä. Sehän nähdään.

Näin taittelet paperista kuution

Kodin kuvalehdessä 23/2012 oli hauska origami-valonauhan askarteluohje: led-valoketjuun taiteltiin paperikuutiot lampunkuvuiksi. Työkaverin kanssa innostuttiin kahvitauolla testaamaan sorminäppäryyttä, ja toinen kollega saikin tupareihinsa rakkaudella taitellun mainospaperivaloketjun.

Lehden verkkosivuilla ei valitettavasti ollut ohjetta taitteluun. Tässä mallina paperi makkeliksi menossa olevasta esitteestä. Arkin tulee olla täsmälleen neliö, muuten menevät kulmat vinoon ja taittelu on hankalaa.

Tee näin:

paperikuutio1
Taita paperi kahtia ensin pysty- ja sitten vaakasuunnassa.
paperikuutio2
Vedä oikea alakulma vasemman alakulman päälle niin, että saat kolmion.
Käännä paperi toisin päin ja tee toinen kolmio vastakkaiselle puolelle.
paperikuutio4
Taita kolmion kummatkin terävät alakulmat ylös kolmion suoraan kulmaan.
paperikuutio5
Käännä paperi ja tee sama toisella puolella. Nyt on käsissä neliö.
paperikuutio6
Taita neliön oikea ja vasen kulma kumpikin suoraan keskelle. Käännä paperi ja tee sama toisella puolella.
paperikuutio7
Taita yläosan terävät kulmat kohtisuoraan alas. Käännä paperi ja tee sama toisella puolella.
paperikuutio8
Ujuta juuri taittamasi pienet kolmiot piiloon viereisiin ’taskuihin’. Käännä paperi ja tee sama toisella puolella.
paperikuutio9
Ota littana taittelu ja ala venyttää sitä kulmistaan kuution muotoon – varovasti. Yhteen sivuun jää reikä, josta voit myös puhaltaa ilmaa sisään ja näin pullistaa paperin oikeaan muotoon. (Älä puhalla liian kovaa, sillä muuten Kiss of Lifesta tulee Kiss of Death.)

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: