Viime vuonna koetin houkutella edellisen vuoden sipulia kasvamaan hienoon kukkaan jouluksi. Menestys oli vaatimaton: jouluamarylliksestä tulikin laskiaisritarinkannus.
Tänä vuonna on toisin. Kaupasta hankittu kukka pukkaa tähteä toisensa perään eikä vielä ole edes joulukuu:
(Posterous-tunnelma ei ole hortonomien ansiota vaan saatu aikaan uudella puhelimella.)
Kävimme mökillä hakemassa havuja ja ajattelimme poiketa Iittalassa Naivistien Ihmeellinen Valo – näyttelessä. No ihan ei mennyt putkeen tällä kertaa, olimme paikalla 15.57 ja näyttely meni kiinni klo 16.00. Ehdimme katsoa TingaTinga taulut ja päätimme tulla toisen kerran uudestaan paremmalla ajalla. Näyttely on siis auki tiiistaista torstaihin 11-18 ja lauantaina ja sunnuntaina 11-16 (ma ja pe sekä 6.12. suljettu).
Onneksi Lasimäellä sattuikin olemaan joulunavausviikonloppu, ja siellä oli paljon muuta nähtävää ja ihmeelllistä valoa. Lasimäeltä löytyi myös pieni jouluteemainen nukkekotinäyttely ja hauska talvinen pienoisrautatie.
Keskustan kauppiaat pitivät perjantaina ja lauantaina joulunavaustapahtuman torilla ja keskustan kaduilla.
Me ehdimme likan kanssa paikalle vasta lauantaina, eikä varsinaista markkinahumua ollut havaittavissa. Joulukuusen sininen valo ei valaissut harmaata päivää. Edellisen illan jätkänkynttilät olivat hiiltyneinä ja kumollaan torin laidalla. Joulupukkiakaan ei näkynyt, mutta onneksi hotelliketjun orava jakoi odotetut mellit. Torilta ostettiin erivärisiä lakunauhoja monta metriä. Ja partiolaisten arpajaisista voitettiin käsinkudotut villasukat!
Elämyksen ehdoton kokokohta olivat kuitenkin Reskalle tuodut kaksi poroa, joita ihastelivat muutkin lapset ja aikuiset. Ja kun toinen vielä pudotteli pökäleet kiveykselle, riemulla ei ollut rajaa. (Lasten.)
Annan kokoamat ” Joulu on taas” askarteluvinkit saivat mieleni innostumaan. Kerrassaan ihana kokoelma pieniä, kekseliäitä vinkkejä, kotoisista materiaaleista antaa mahdollisuuden luovuuteen ja kokeiluun. Mieli virkistyy kun näkee kättensä tuloksia.
Tänään sitten pääsin askartelun pariin ystäväni Liisan luona. Liisa on tehnyt jouluaskartelua muutamana vuonna Etelä-Suomen sanomien toimittajan Mervin kanssa, ja minä pääsin mukaan tekemään jouluista tunnelmaa kierrätysmateriaaleista ja askartelutarvikkeista. Glögin ja tryffelien maistelun ohella tein reikiä, pujottelin helmiä ja liimasin kuumaliimapistoolilla. Lehtijuttu julkaistaan joulukuun puolella ja laittelen sitten lisää koristevinkkejä & kuvia aiheesta.
Toinen tämänpäiväinen askarteluelämys oli Lehdon Lauran tekemä ihastuttava jouluvalo. Ylläoleva kuva on Lauran ottama. Laura haki meidän Linnan Pyöräverstaalta vanhan vanteen – ja se sai sitten uden elämän eteerisenä joululamppuna. Ajattelimme pitää askasteluillan verstaalla ja Laura lupasi tulla ohjaamaan. Mukaan tarvitaan kuulemma joulukoristeita oman valinnan mukaan, ja vaikka vanhat jouluvalot, jos haluaa tehdä lampun. Mutta voihan vanteesta tehdä vaikka kynttiläkruunun tai modernin himmelin. Alla on vielä inspiraation kasvattamiseksi kuva vanhaan vanteeseen tehdystä lampusta.
Tansanialainen sisustusliike The Green Room, Dar Es Salaamissa valmistaa kierrätysmateriaaleista ihastuttavia sisustustarvikkeita ja huonekaluja.
Kävimme tänään Keltaisessa Talossa, kerrassaan ihastuttava paikka, kaunis, kodikas ja viihtyisä. Mennessä pysähdyimme ihailemaan rauniokirkkoa, sää oli kostea ja kolea, kirkko upea marraskuisessa sadesäässä. Keltaisen Talon kahvilassa oli ihana lämmitellä ja ihastella kaunista sisustusta ja jouluisia tuotteita. Mukaamme lähti myöhästynyt isänpäivälahja tyyny, jossa oli ajatuksia herättävä mietelause.
” Hiljaa tehden hyvä tulee, ajatellen aivan kaunis” – pälkäneläinen sananlasku
Matkalla ajattelin valmistautumista jouluun, rauhallisuutta, hiljaisuutta ja kiirettä, Keltaisen Talon verkkaista tunnelmaa. Pakko myöntää, että olen yleensä viime tingan ihminen. Nyt harvinaista kyllä olen joulun suhteen varhain liikkeellä. Ajoissa aloittaminen antaa aikaa ajatella, ja valmistella, toivottavasti ilman kiireen tuntua.
Marraskuinen sateinen keli oli aika ankea ja pimeys tuli varhain. Pimeän torjuntaan hankittiin 3 punttia pieniä kynttilöitä keittiöön. Ja illalla nautittiin ensimmäiset jouluglögit.
Enkelikellojen aika ei kyllä vielä missään nimessä ole, vaikka hätäisimmät jouluvaloja jo virittelevätkin. Vehkeet tietty pitää olla valmiina H-hetken (siis J-hetken) koittaessa eli valmistelut on syytä aloittaa ajoissa.
Kotiblogissani yksi ihminen kyseli, millä enkelikellon puuttuvan kielen voisi korvata. Ehdotin spontaanisti klemmaria ja parsinneulaa, mutta vielä parempi on käyttää hiuspinniä:
Marraskuun pimeinä päivinä on ihan parasta saada itsensä jouluhuumaan riehaantumalla Pinterestissä. Hukuin hetkeksi totaalisesti jouluisiin kuvatauluihin. Pinnailin ”Joulu on taas” kuvataululleni fiiliskuvia ja ideoita, joita toteutan ehkä tänä vuonna tai sitten vaikka seuraavana. Mukavaa tunnelmaa ne kuitenkin tuovat ja iloa aloittaa jouluvalmistelut.
Jouluisia kuvia hain joko pinnatuista kuvista tai kuvatauluista. Kun halusin kerätä vähän näyttävämpää joulumaailmaa, nakutin hakukenttään ”xmas”; kun jotain tyylitellympään kirjoitin ”jul”. Joulukorit,-kalenterit, -koristeet, -ruua, -paketit ja -ideat antavat kaikilla kielillä kivoja lisiä.
Aikakauslehdet jouluideoiden tuojina hävisivät nyt tämän joulun alla, kun sukelsin Pinterestin kimppuun ja tein oman joulutaulun. Naisten- ja sisustuslehtien sivuille mahtuu muutama kymmenen ideaa, mutta Pinterestistä silmäilin satoja ideoita tunnissa kaikkialta maailmasta. Tauluni saa täydennystä vielä kuukauden, sillä valitsin seurattavakseni sopivia joulutauluja, joiden pinnailijoilla näytti oleva samantyylinen joulukaiho kuin minulla.
Jos mietit, mitä Pinterest oikein tarkoittaa, voit lukaista postaukseni ”Coolia pinnausta” viime helmikuulta Tämä sipuli ei itketä -blogistani.
Marraskuinen keli ja pimeät illat antavat hyvän syyn hiljalleen siirtyä joulun tunnelmiin. Kun työkaverikin jo kertoi ostaneensa ensimmäiset joululahjat – oli aika laittaa Twitter kutsuja matkaan, Twitteristähän tämä viime vuonnakin alkoi. Niinpä eilen lähtivät bloggauskutsut Lotalle, Eijalle, Annalle ja Katleenalle. Ja ilokseni vastaanotto oli myönteinen. Aloittelin myös Häme wikin Joulu Hämeenlinnassa sivujen päivitystä. Viime vuonna erilaisia tilaisuuksia ja vinkkejä kertyi sivulle yli 150, niistä voi valita itselleen mieluisimmat.
Ajatuksena on jälleen tuoda erilaisia näkökulmia ja vaihtoehtoja joulun valmisteluun ja viettoon. Tänä vuonna blogin rinnalle on tulossa Pinterest kuvagalleria, ja pohdin, että Virtuaalipolkuun voisi olla hauska kerätä jouluisia retkikohteita.
Tänään sunnuntain retkemme suuntautui läpi sumuisten teiden kohti Metsäpellon Joulupuotia ja kahvilaa Lammilla. Tunnelmallisessa pikku navetassa oli kiva poiketa, tarjolla oli itseleivottua suolaista ja makeaa piirakkaa, ja kaikenlaista jouluista.
Paluumatkalla ihastelimme laskevaan aurinkoa ja sumuista maalaismaisemaa ja Kataloisten kylän kauneutta ja kiireettömyyttä.