Jouluun kuuluu perinteisesti herkuttelu ja nyt uudessa kotipaikassa on mielenkiintoista etsiä uusia herkkuelämyksiä. Vie oman aikansa ennenkuin löytää paikallisten herkkujen toimittajat ja omat suosikkinsa.

Täksi jouluksi meille on tilattu kunnon joulukinkku Katinalan lihakaupasta, josta hankitaan muita lihaisia herkkuja. Sain suosituksia Peltosirkuntilalle, josta voi tilata lähituottajien aineksista tehtyjä laatikoita, ja erityisesti kiitettiin herkullista mansikkaglögiä.

Erilaisia aineksia leivonnaisiin ja jälkiruokiin ajattelin etsiä Punnitse & Säästä Hämeenlinnan myymälästä ja Hallituskadun vanhasta herkkukaupasta, joka on edelleen samalla paikalla kuin 25 vuotta sitten. Kalat taas ajattelin hakea torilta Auvisen Kalasta.

Joulupöydän herkut koostetaan yhdessä suvun kanssa. Joulun alla käyn innolla läpi vanhoja ja uusia reseptejä. Mietiskelen miten yhdistellä vanhaa ja uutta tai uudistaa vanhaa uusilla tavoilla. Vielä on menussa kehittelyn varaa, joten vinkit paikallisista herkuista ovat tervetulleita.

Vuosien varrella kehitellyt ja keräillyt reseptit on tullut tallennettua Kotikokki.net reseptipalveluun, jonne saa koostettua myös juhlamenut. Kotikokki oli ensimmäinen sosiaalisen median palvelu, johon liityin ja se on edelleen suuri suosikkini. Muutama vuosi sitten kotikokkiporukalla vietimme myös virtuaalisia pikkujouluja 🙂

 

Mainokset