Ennen joulua erilaisia mahdollisuuksia juhlia joulun tuloa on niin kovin monenlaisia, että varmaan useimmille löytyy mieluisia tapoja joulumielen tuomiseen. On perinteisiä kuusijuhlia ja puurojuhlia, joulunäytelmien, tonttutanssien, pikkupakettien ja joulupukin kera. On railakkaita pikkujouluja, joissa juhlitaan syöden, juoden ja tanssien. Lasten päiväkotien ja tarhojen tunnelmallisissa juhlissa pienet enkelit laulavat ja tontut tanssivat vanhempien ja isovanhempien iloksi.  Joulua juhlistetaan joululounailla, jouluillallisilla ja glögitilaisuuksissa. Ja jouluisaa juhlan tunnelmaa on myös erilaisissa harrastusryhmien näytelmissä, näytöksissä ja konserteissa, joita varten ollaan usein jo harjoiteltu pitkään syksyn kuluessa.

Erilaisia joulua juhlistavia tilaisuuksia järjestetään kouluissa ja kerhoissa, työpaikoilla ja harrastuspiireissä, yhdistyksissä ja ystävien kesken. Muutamat yhdistykset ovat tosin valinneet pikkujoulujen ajankohdaksi tammi-helmikuun. Erilaisia rientoja on joulun alla järjestetään niin kovin paljon.

Joitain vuosia sitten vietimme joulua Maltalla ja meidät kutsuttiin paikallisiin pikkujouluihin, joissa jokainen vieraista toi pienen lahjan ”naughty or nice, sugar or spice” teeman mukaisesti. Illan ohjelmanumerona oli lahjojen jako ja avaus yksitellen. Kukin paketin avannut vieras sai vaihtaa juuri saadun lahjansa  jonkun jo avatun lahjan kanssa. Lahjojen jaosta tuli mielenkiintoinen leikki, koskaan ei voinut olla varma, saiko avatun lahjan pitää. Lahjojen vaihto piti perustella ja leikin aikana ihmiset tutustuivat toisiinsa neuvotelleessaan lahjojen vaihdosta keskenään.

Tällä viikolla olen osallistunut Hämeenlinnan kaupungin itsenäisyyspäivän juhlaan ja joulujuhlien merkeissä työpaikan burlenski-show illalliselle, Suomen Tuotannon Ohjaus yhdistyksen jouluillalliselle ja Juustoseuran raclette-iltaan Raatihuoneella. Joten tämän illan taidan viettää kaikessa rauhassa kotona omien glögijuhlien merkeissä.

Advertisements