Heti herättyäni mielessäni olivat punatulkut. Olin nähnyt niistä unta; kauralyhdettä napsivista pikkulinnuista, jotka pörhistelivät höyheniään pakkasessa. Unessa ei ollut mitään enteellistä, päinvastoin. Kyse oli proosallisesti kovalevyn tyhjentämisestä. Olimme ystäväni kanssa ihmetelleet, minne punatulkut ovat kadonneet. Tuntuu kuin lapsuudessani niitä olisi ollut aina talvisin piha täynnä – vielä en ole nähnyt ainoatakaan. Yöllä aivoni rouskuttivat päivän aikana pohdittuja aiheita, ja kaiken melskeen keskelle ilmestyivät myös punatulkut.

Mutta takaisin jouluun. Paperisten joulukalentereiden lisäksi kurkkasin myös Positiivarien joulukalenteriin, jossa tänään soi Jouluvalssi. Kaunis aloitus kauniille, aurinkoiselle päivälle.

Mietin myös Lappia, Joulupukin synnyinseutua, valtakuntaa ja pääkallopaikkaa, missä kuhina käy kuumimmillaan. Enkä nyt puhu tontuista vaan ihka elävistä ihmisistä, jotka vastaavat kymmeniin tuhansiin kirjeisiin ja sähköpostiviesteihin, joita lapset ovat eri puolilta maailmaa lähettäneet. Kuhinaa on luvassa myös Lappi-sivustolla päivittyvässä Äidin joulutarinassa, jonka on kirjoittanut Harriet Urponen. Lapin myötä ajatukset karkasivat tuntureille; ajattelin lunta, poroja, revontulia, majesteettista tähtitaivasta. Täällä etelässä meidän on tyytyminen sähköisiin valopuihin. Tämän yksilön bongasin Birger Jaarlin kadun ja Sibeliuksenkadun kulmassa.

Advertisement